Esteettisessä lääketieteessä puhutaan paljon kollageenin muodostumisesta, kudosten uudistumisesta ja regeneratiivisista hoidoista. Yhä useampi hoitomenetelmä perustuu ajatukseen, että kudosta stimuloimalla voidaan käynnistää biologisia prosesseja, jotka parantavat ihon rakennetta ja laatua.
Mutta voiko stimulointia olla liikaa?
RF-mikroneulaus, fraktionaaliset laserit, fokusoitu ultraääni ja injektoitavat biostimulaattorit vaikuttavat kudoksiin eri mekanismeilla. Niitä yhdistää kuitenkin tavoite saada aikaan hallittu biologinen vaste.
Kun tulehdus on osa hoitovastetta
Monissa esteettisissä hoidoissa hyödynnetään kudoksen luonnollista korjausmekanismia.
Kontrolloitu mekaaninen tai lämpövaikutus käynnistää tapahtumaketjun, johon kuuluvat tulehdus välittäjien aktivoituminen, fibroblastien toiminnan muutokset ja soluväliaineen uudelleenmuodostuminen.
Tulehdus ei siis itsessään ole haitallinen ilmiö. Päinvastoin, se on olennainen osa monien kudosta uudistavien hoitojen vaikutusmekanismia.
Biologisesti on kuitenkin merkittävä ero hallitun, ohimenevän tulehdusvasteen ja pitkittyneen tai poikkeavan kudosreaktion välillä.
Jos kudosvaurio on liian voimakas tai paranemisprosessi häiriintyy, seurauksena voi olla esimerkiksi pitkittynyttä tulehdusta, pigmenttimuutoksia tai arpeutumista.
Tämä herättää kysymyksen siitä, kuinka hyvin tunnemme toistuvien esteettisten hoitojen pitkäaikaiset vaikutukset kudostasolla.
Kollageenin muodostuminen ei ole sama asia kuin kudoksen laatu
Kollageenin tuotannon stimuloinnista on tullut yksi esteettisen lääketieteen keskeisimmistä tavoitteista.
Mutta kollageenin määrä ei yksin määritä kudoksen laatua.
Fibroblastit osallistuvat sekä normaaliin kudoksen uudelleenmuodostumiseen että arpikudoksen muodostumiseen. Poikkeavassa paranemisprosessissa kollageenia voi kertyä liiallisesti tai sen rakenne voi muuttua epäedulliseksi.
Tätä kutsutaan fibroosiksi.
On tärkeää erottaa toisistaan hoidon tavoittelema kollageenin uudelleenmuodostuminen ja patologinen sidekudoksen lisääntyminen. Ne eivät ole sama biologinen tapahtuma, vaikka molempiin liittyy kollageenin tuotantoa.
Enemmän kollageenia ei automaattisesti tarkoita toiminnallisesti tai rakenteellisesti parempaa kudosta.
Näkyvä palautuminen ei kerro koko totuutta
Esteettisten hoitojen jälkeistä palautumista arvioidaan usein näkyvien oireiden perusteella.
Punoitus rauhoittuu, turvotus laskee ja iho näyttää jälleen normaalilta.
Kudostasolla prosessi voi kuitenkin jatkua huomattavasti pidempään.
Esimerkiksi kollageenin uudelleenmuodostuminen voi jatkua kuukausia sen jälkeen, kun ihon pinta on jo täysin palautunut.
Tämä on merkityksellistä erityisesti silloin, kun asiakkaalle suunnitellaan useita eri mekanismeilla vaikuttavia hoitoja.
Hoitovälien tarkoituksena ei ole ainoastaan antaa näkyvien reaktioiden rauhoittua, vaan huomioida myös menetelmäkohtainen kudosvaste ja sen kehittyminen.
Kaikille hoidoille yhteistä biologista palautumisaikaa ei kuitenkaan ole mahdollista määrittää.
Entä useiden hoitojen yhteisvaikutus?
Esteettiset hoitosuunnitelmat sisältävät nykyään yhä useammin eri menetelmien yhdistelmiä.
Saman vuoden aikana voidaan tehdä esimerkiksi energiaan perustuvia laitehoitoja, mikroneulausta ja injektoitavia biostimulaatiohoitoja.
Yhdistelmähoidoilla voidaan tavoitella eri kudosrakenteisiin kohdistuvia vaikutuksia, ja tietyistä yhdistelmistä on myös kliinistä tutkimusnäyttöä.
Silti yksi kysymys jää usein vähälle huomiolle:
Mitä tiedämme kudoksen kumulatiivisesta vasteesta silloin, kun sitä käsitellään toistuvasti eri menetelmillä?
Kaikki stimulointi ei ole samanlaista. Lämpöenergia, mekaaninen kudosvaurio ja injektoitavien valmisteiden aikaansaamat biologiset vaikutukset eroavat toisistaan merkittävästi.
Siksi myöskään niiden mahdollisia yhteisvaikutuksia ei voida arvioida yhden yleisen stimulointimallin perusteella.
Pitkäaikaista tutkimustietoa monimutkaisista, vuosien aikana toteutetuista hoito yhdistelmistä on edelleen rajallisesti.
Tämä ei tarkoita, että yhdistelmähoidot olisivat lähtökohtaisesti haitallisia. Se tarkoittaa, että hoitojen suunnittelussa on tärkeää huomioida yksittäisten menetelmien lisäksi myös aikaisempi hoitohistoria, kudosten kunto ja kokonaiskuormitus.
Onko vähemmän joskus enemmän?
Esteettisen lääketieteen kehitys on tuonut käyttöön menetelmiä, joilla voidaan vaikuttaa kudoksiin aiempaa tarkemmin ja useilla eri syvyyksillä.
Samalla hoitomahdollisuuksien lisääntyminen nostaa esiin uudenlaisen kysymyksen: kuinka paljon kudosvasteen stimulointia todella tarvitaan halutun lopputuloksen saavuttamiseksi?
Voimakkaampi käsittely, suurempi energiamäärä tai tiheämmin toistettu hoito ei välttämättä tuota parempaa tulosta.
Hoidon onnistumista ei myöskään voida arvioida pelkästään sen perusteella, kuinka voimakas välitön kudosreaktio on.
Esteettisessä lääketieteessä huomio on pitkään kohdistunut siihen, kuinka tehokkaasti kudoksen uudelleen muodostumista voidaan käynnistää.
Tulevaisuudessa yhtä tärkeäksi kysymykseksi voi nousta, kuinka hyvin ymmärrämme kudoksen palautumista, hoitojen yhteisvaikutuksia ja pitkäaikaisia rakenteellisia muutoksia.
Ehkä seuraava kehitysaskel ei olekaan voimakkaampi stimulointi, vaan tarkempi ymmärrys siitä, milloin, miten ja kuinka paljon kudosta kannattaa stimuloida.
